Energiaviljelyä on vauhditettava

Biomassojen energiaviljelyä esitti ensimmäisenä Helsingin yliopiston tilanhoitaja Matti Kares 1976. Hän ajatteli nopeakasvuisia, vesovia lehtipuita peltokasveina. Viljelyn satokierto olisi alle 10 vuotta, ja sato puitaisiin heti hakkeeksi.

Maataloustuottajien Keskusliiton puheenjohtaja Veikko Ihamuotila puuttui asiaan. Hän katsoi kansantalouden kannalta järkeväksi poistaa ylimääräistä peltoalaa elintarviketuotannosta muuttamalla se lyhytkiertoviljelmiksi. Ihamuotilan vaikutusvalta johti 1978 ensimmäiseen bioenergian tutkimukseen, Pera-projektiin. Vetäjäksi tuli haapavetinen suoprofessori Olavi Huikari Metsäntutkimuslaitoksesta (Metla). Hän perusti Kannukseen hanketta varten koeaseman. Peltojen “erikoisenergiaviljelmät” olivat Keskipohjanmaalla kuuma tutkimusaihe 1980-luvun alussa.

Metlan ote bioenergiaan hiipui, kun Huikari jäi eläkkeelle 1983. Pallo siirtyi energiayhtiö Imatran Voimalle (IVO, nyk. Fortum).

IVO kokeili energiaviljelyä kymmenisen vuotta. Sopivaa peltoa sillä oli Uudenmaan Inkoossa. Maat oli hankittu läntiselle etelärannikolle kaavailtua ydinvoimalaa varten. IVOa kiinnosti jo silloin risupaketti, uusioenergia ydinvoiman kylkiäisenä.

Konsulttina IVOlla oli Uppsalan professori Gustaf Sirén, joka ennen Ruotsiin siirtymistään tunnettiin Metlassa suurten avohakkuiden, Osaran aukkojen tieteellisenä isänä.

Sirén pani Inkoon vesakot kasvamaan, ja niissä mitattiin puiden kasvun Suomen ennätys. Silti IVO lopetti kokeensa. Risupaketilta putosi pohja, kun viides ydinvoimala hylättiin 1993.

Ruokohelpi tunnettiin vanhastaan latojen lujana kattoheinänä, mutta koeviljelyyn se tuli rehuna. Tohtori Aimo Isotalo keräsi ruokohelven siemeniä 1960-luvulla Tornionjoelta. Hän viljeli niitä Rovaniemen Apukassa, mutta kasvin rehuarvo oli liian heikko. Viljely ei edennyt käytäntöön.

Energiakasvina ruokohelven esitteli 1989 Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut Vattenfallet-yhtiön bioenergiatutkimuksiin Keski-Ruotsissa ja poiminut tuloksista ruokohelven.

Kuusinen ajatteli, että viljely voisi yhdistää kuidun ja energian. Ruokohelvestä keitettäisiin ensin heinäsellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötettäisiin biokaasureaktoriin.

Heinäsellulle oli maailmalla kysyntää. Suomessakin on käytetty Välimeren maista tuotua esparto-heinää lujittamaan seteli- ja raamattupaperia. Ruokohelpi kasvaa lujaa heinäkuitua, ja Kuusinen ajatteli siitä esparton korvaajaa.

Hankkeeseen polkaistiin tehdassuunnitelma “Peltosellu”. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu. Hanke kuitenkin tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Sellumarkkinat olivat niin epävarmat, että rahoittajat eivät halunneet helpisellua myyntiin.

Ruokohelpi nimettiin pelkäksi peltoenergiaksi. Myös helpikaasu jäi sivuun. Heinä on mutkattomampi polttaa sellaisenaan kuin kaasuttaa ensin biokaasuksi.

Peltoenergian aikaa oli maassamme 2000-luvun alku. Pinta-ala nousi nopeasti 19,000 hehtaariin vuonna 2007. Sen jälkeen energiaviljely kääntyi laskuun. Tänä vuonna alaa on enää 16,800 hehtaaria.

Vuoden 2010 energiaratkaisujen luulisi vauhdittavan biomassojen viljelyä. Ydinvoiman kylkiäisenä uudelleen tulevalla risupaketilla on taas näytön paikka.

VELI POHJONEN

Ilkka. Yleisöltä. 1.8.2010.

Leave a Reply

You can use these XHTML tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <blockquote cite=""> <code> <em> <strong>