Puun energiakäyttöä lisättävä myös etelärannikolla

Tiheiköiksi kasvaneita Länsi-Uusimaan havumetsiä tulisi hoitaa harvennushakkuin, jotta puuston kestävyys ilmansaasteita vastaan paranisi. Mutta mitä tehdä harvennusmetsille, kun kuitupuu ei käy kaupaksi? Etenkin mäntytiheiköille tulisi nyt harkita energiahakkuita.

Maamme metsiin on kasvanut kolme hakkuusäästön keskittymää: yksi Tampereen-Jyväskylän välille, toinen Lounais-Suomen sisäosiin, ja kolmas läntiselle Uudellemaalle, Lohjan-Inkoon tienoille. Etelärannikon hakkuusäästö on ehkä odottamaton. Sen syntymiseen on kuitenkin kaksi selvää syytä. Etenkin nuoret metsät ovat kasvaneet Suomen parhaissa lämpöoloissa hyvin. Puun teollinen käyttö ei taas ole vastaavasti lisääntynyt, vaan pikemmin vähentynyt viime vuosina.

Ensiharvennuksen partaalle varttuneista männiköistä on tulossa vuosi vuodelta vaikeampi ongelma koko Etelä-Suomeen, erityisesti läntiselle Uudellemaalle ja Lounais-Suomeen. Puun ylitarjonnan vallitessa ensiharvennusmänty ei käy kaupaksi, koska se on kehnoa raaka-ainetta sellunkeitossa.  Pehmeää puuta häviää kuorinnassa. Ensihavennusmännyn kuitu on lyhyttä, jolloin paperin lujittamiseen kuluu sellua enemmän kuin pitempikuituisesta vanhasta puusta tehtyä massaa. Lyhyet kuidut katkeilevat, eikä sellun saanto ole sama kuin kuusikuidusta. Pulma tulee vastaan vielä kierrätyksessäkin.

Harventamatta jääneet männiköt harsuuntuvat riukumetsiköiksi, joita on enää vaikea kasvattaa tukkipuustoiksi. Männyn tiheiköt menettävät elinvoimaansa, eivätkä kestä enää ilmansaasteita. Rikin ja typen oksidit uhkaavat nyt metsiämme siellä, missä puuta on eniten.

Metsäteollisuus ei nykysuhdanteissa pysty lisäämään puun, varsinkaan ensiharvennusmännyn käyttöä. Merkittäviä lisäkäytön mahdollisuuksia on vain yksi: jalostaa puuta energiaksi.

Puun energiakäytön nykytila Suomessa

Puuperäiset energiavarat kattavat noin 14 prosenttia maamme koko energian tarpeeesta. Puu jättää taakseen muut kotimaiset: sekä vesivoiman (11 prosenttia kulutuksesta vuonna 1991) että turpeen (5 %). Puulle häviävät myös kivihiili (12 %), maakaasu (8 %) ja tuontisähkö (6 %). Lähin puuvoiman kilpailija on ydinvoima 15 prosentin osuudellaan.

Mistä puuvoima tulee? Eihän halkopinoja juuri enää näe maastossa tai teiden varsilla. Jos muoviin pakattuja pilkkeitä ostaa huoltoasemalta, ei kai sekään voi näkyä koko maan energiatilastossa. Hakkeen käyttö polttoaineena kyllä nousi vahvasti 1980-luvun alussa, mutta hiipui yhtä nopeasti 1980-luvun lopussa. Kaukolämpökeskukset palasivat raskaaseen polttoöljyyn ja osin turpeeseen. Nyt ne hankkivat hakepuuta enää vajaat 100,000 kiintokuutiota vuodessa, noin 5 prosenttia siitä minkä nykyiset laitokset pystyisivät polttamaan.

Perinteisestä polttopuusta: haloista, klapeista ja hakkeesta saadaan enää murto-osa puuvoimaa.  Tänään puun ylivoimaisesti tärkein energiajalostaja on metsäteollisuus.

Teollisuus tuottaa metsäenergiaa kahta tietä. Puun kuori, sahanpuru ja hylkypalat poltetaan tarkoin. Niitä merkittävämpiä ovat kuitenkin sellunkeiton jätteet: mustalipeä ja sulfiittiliemi. Niiden energia on peräisin ligniinistä. Ligniini on puun energiapitoisin osa; latinan sana lignum tarkoittaakin polttopuuta. Sellunkeiton palavien jäteliemien osuus kansallisessa energiatilastossa on jo samaa luokkaa kuin maakaasun, noin 7 prosenttia.

Metsäteollisuus polttaa puujätteen leijupetikattilassa sähköksi ja prosessilämmöksi. Jauhettu sähkö on tyypiltään perusvoimaa. Sitä syntyy isossa mittakaavassa vuoden ja vuorokauden ajasta riippumatta aina, kun puunjalostuslaitos pyörii.

Myydessään puuta teollisuudelle metsän kasvattaja myy tietämättään myös energiapuuta. Kaksi kolmasosaa ostetusta raakapuusta jalostetaan aineeksi: laudoiksi, lankuiksi, selluksi, paperiksi ja monen moniksi muiksi myyntituotteiksi. Yksi kolmannes, koko maassa yhteensä noin 18 miljoonaa puukuutiota vuodessa, jalostetaan energiaksi.

Metsissä riittää voimaa

Puuvoiman lisäkäyttöön on kolme mahdollisuutta. Jos vain hinnoista sovitaan, metsäteollisuuden valmiissa kattiloissa voi polttaa puujätettä nykyistä merkittävästi enemmän, ehkä 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Muiden hakkuiden yhteydessä voisi korjata latvuksia, pienpuuta ja osan kantoja.

Kunnalliset kaukolämpökeskukset voisivat polttaa metsähaketta kaksi miljoonaa kuutiota vuodessa.  Maatilat ja omakotitalot polttavat nyt 3-4 miljoonaa kuutiota. Niiden lisäkäytöksi ei voi kuitenkaan arvioida enempää kuin miljoona kuutiota.

Riittävätkö maamme metsät, jos puuvoiman osuutta ryhdyttäisiin määrätietoisesti nostamaan, esimerkiksi siten että puun energiakorjuu nousisi nykyisestä 18 miljoonasta 30 miljoonaan kuutiometriin.

Metsäntutkimuslaitos arvioi että metsäbiomassan kokonaiskasvu on nyt 135 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Kasvu jakaantuu kolmeen osaan: runkopuuhun (79 miljoonaa kuutiota), oksiin ja pienpuuhun (36 milj. m3) sekä kantoihin ja juuriin (20 milj. m3). Nykyään korjataan vain runkopuuta. Teollisuus tarvitsee sitä vuosittain noin 50 miljoonaa kuutiota vuodessa, runsaat 60 prosenttia vastaavasta puun kasvusta. Varsinaista energiapuuta (pienpuuta, hakkuutähdettä ja haketta) korjataan vain prosentin murto-osa järeään puuhun verrattuna.

Metsissä riittää voimaa energiatalouteen, koska puu ei käy enää kaupaksi kaikilta hehtaareilta. Ja jos puun kaupaksi saa, siitä korjataan vain tyvi. Olipa kysymys avohakkuista tai harvennuksista, hakattuun metsään jää aina murrokko vahvaa oksaa, latvuksia, pienpuuta ja kantoja. Koko kiertoajan puun kasvusta käy nykyään kaupaksi vain puolet. Toinen puolet sadosta mätänee maahan.

Toki kaikkea puuta ei voi korjata.  Osa kasvusta on jätettävä luonnonpoistumaksi: pökkelöiksi, keloiksi ja tuulenkaadoiksi aarnialueisiin, kansallispuistoihin ja suojelumetsiin. Aivan pienimmän (alle 3 cm rinnantasalta) energiapuun korjuuseen ei ole tekniikkaa muualla kuin pelto-oloissa. Nykymenetelmin, kohtuullisen taloudellisesti ja metsäluonnon suojelu huomioiden 85 miljoonasta voisi korjata ehkä 50 miljoonaa kuutiota.

Metsävarojemme, niiden puustopääoman ja sen vuotuinen kasvun (koron) puolesta hakkuut voisi kaksinkertaistaa nykytasostaan, 50 miljoonasta 100 miljoonaan kuutioon vuodessa. On syytä korostaa että edelleen korjattaisiin vain metsän korkoa, metsän pääomaan ei tarvitse koskea. Metsää olisi myös vara jättää nykyistä mittavampiin suojeluvarauksiin.

Puuvoiman osalta sopiva välitavoite olisi nostaa se nykyisestä 18 miljoonasta 30 miljoonaan kuutioon vuodessa. Siihen pääsee vähäisin laitosinvestoinnein.

Etelärannikolle energiapuun käyttöpisteitä

Energiapuun käyttöpisteitä on maassamme vähiten juuri siellä, missä puuta on eniten. Vielä nykyisin toimivat hakelämpölaitokset rakennettiin 1980-luvulla Pohjanmaalle, Karjalaan ja Savoon, ei esimerkiksi Länsi-Uudellemaalle. Lounais-Suomen ainut haketta polttava kaukolämpökeskus lienee Sauvossa.

Puuvarojen, energian tarpeen ja ympäristön kannalta puun energiakäyttö on varteenotettava vaihtoehto etelärannikolla. Kaukolämpöä uusivien Länsi-Uudenmaan taajamien tulisi ottaa oppia Kuhmosta, Kannuksesta tai Kiteeltä, missä on käytössä uuden sukupolven biopolttoainekattilat.  Kuhmossa metsähakkeesta ja paikallisen sahan puujätteestä tehdään paitsi kaukolämpöä, myös sähköä.

Oppia voisi ottaa myös Ruotsista. Sen jälkeen kun naapurimaassamme säädettiin hiilidioksidin, rikin ja typen päästömaksut, eniten saastuttavan kivihiilen hinta nousi niin korkealle, että hakepuusta tuli kannattava vaihtoehto. Puu sai saasteettomuutensa vuoksi energiaveroista vapautuksen. Vanhoja kivihiililaitoksia ruvettiin uusimaan monipolttokattiloiksi siten, että ne pystyvät polttamaan myös metsähaketta.

Länsi-Uudenmaan rikkiä ja typpeä päästävistä laitoksista merkittävin on Inkoon hiilivoimala.  Olisiko aika ruveta suunnittelemaan sen kattiloiden vähittäistä uusimista monipolttoaineille Ruotsin mallin mukaan? Toimiva esimerkki löytyy esimerkiksi Örebron kaupungista.

Muutoksesta olisi kahden tason etua. Kivihiilen voisi jättää kriisiajan varapolttoaineeksi.  Normaalikäytössä Inkoo toimisi saasteettomalla biopolttoaineella. Rikin ja typen päästöt lähiseudun metsiin loppuisivat.

Toinen etu liittyy etelärannikon metsien terveyteen. Tiheiköiksi nyt kasvavia männiköitä tulisi joka tapauksessa nyt hoitaa harventavin hakkuin, jotta niiden kestävyys ilmansaasteita vastaan paranisi.

Puun energiakäyttö ilahduttaisi myös puun kasvattajia, sillä näin löytyisi ratkaisu männyn ensiharvennuksiin. Puun energiakäyttö loisi uutta tuotantoa ja työmahdollisuuksia Länsi-Uudenmaan maatiloille ja kerrannaisvaikutuksillaan muullekin maaseudulle.

*****

Käsikirjoitus 12.7.1992

Leave a Reply

You can use these XHTML tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <blockquote cite=""> <code> <em> <strong>