Puu nousi Suomen perusvoimaksi

Vuosi 2012 oli jo Suomen energiatalouden paaluvuosi. Puuvoima kiri tasoihin pitkäaikaisen ykkösen, öljyvoiman kanssa. Vuosi 2013 varmisti järjestyksen. Syyskuun loppuun asti laskettu ennakkotieto kertoo, että saamme nyt puusta eniten energiaa.  

Puuvoiman osuus oli 27, öljyvoiman 23, ydinvoiman 18 ja kiviihiilivoiman 12 prosenttia. Vesivoima ja turvevoima olivat tasoissa, neljässä prosentissa. Tuulivoimaa saimme eri puolilta rannikkoa ja Pohjois-Suomea, sen osuus oli 0,2 prosenttia koko energiasta.

Puuvoiman nousu maamme tärkeimmäksi energialähteeksi on yli 30 vuoden kehityksen tulos. Öljy oli vahvimmillaan ja puu heikoimmillaan 1970-luvun puolivälissä. Saimme silloin öljystä energiaa lähes nelinkertaisesti puuhun verrattuna.

Noihin aikoihin länsimaiden energiataloutta koetteli ennen kokematon kriisi. Vuonna 1973 käyty Lähi-idän sota kolminkertaisti öljyn hinnan. Öljyn riittävyys koko maapallolla alkoi huolestuttaa ensimmäisen kerran.

Puuvoiman nousun käynnisti parivaljakko ministeri Johannes Virolainen ja professori Olavi Huikari. Virolainen nimitti vuonna 1976 haapavetisen Huikarin jäseneksi Energiapolitiikan neuvostoon, vastapainoksi ydinvoimaa yksipuolisesti ajaneelle koulukunnalle. Huikari ehdotti neuvostolle puun energiakäyttöä, sen uutta tutkimusta ja sen rahoittamista budjettivaroin. Neuvosto puolsi Huikarin ehdotusta.

Kun Virolainen sai 1977 neuvoston puoltokirjeen, hänen oli helppo järjestää tutkimuksen rahoitus. Eduskunta myönsi lisäbudjetissaan 1978 Metsäntutkimuslaitokselle varat kymmenvuotiseen PERA-projektiin, Puu Energian Raaka-Aineena. Sen itseoikeutettu johtaja oli Olavi Huikari. Hän käynnisti rahoituksella muun muassa Kannuksessa vieläkin toimivan energiametsäkoeaseman.

Hakevoimaloiden rakentaminen pantiin alulle, etenkin Keski- ja Pohjois-Suomen kuntiin. Sahat ja sellutehtaat alkoivat kehittää energiaa säästävää teknologiaa.

Mistä saamme tämän päivän puuvoiman? Tutuinta, eli klapia tai haketta siitä on 20 prosenttia. Loput saamme metsäteollisuudesta: 40 prosenttia puujätteestä ja saman verran mustalipeästä.

Kaikesta puusta tulee kuorta, sahauksesta purua ja hukkapuusta riman palasia. Pitkään ne olivat puunjalostuksen riesa. Vielä 1960-luvulla kuorta yritettiin myydä maanparannusaineeksi, tai se ajettiin kaatopaikalle.

Kemin edustalla on satelliittikuvissa näkyvä merkillisen suorakulmainen saari, Laitakari. Muoto tulee mereen upotetuista rimoista, joista Laitakarin sahan oli päästävä eroon.

Nykyään sahoilta ei tule enää jätettä riesaksi. Tulee vain sivutuotteena energiaa.

Vähiten tunnettua voimaa on sel­luteollisuuden mustalipeä. Nykyai­kai­nen sel­lunkeitto on sarja liuotuksia, mil­lä pape­rin raa­ka-ai­neesta, selluloosasta uutetaan puusolu­jen tuki­aines eli lig­niini. Ligniini on puun energiapitoisin osa. Sana on lati­naa, se tarkoittaa polttopuu­ta.

1970-luvulla vallinneen aatteen mukaan suomalaisen energiapelin valikossa ovat mukana fossiilivoima (öljy, kivihiili, maakaasu) ja ydinvoima. Vain ne ovat riittävän runsaita ja vahvoja tulevaisuuden perusvoimaksi. Professori Huikari mursi tämän aatteen. Energiapelissä tulee olla puu­voima vas­taan muut voi­mat, kotimainen vastaan tuontitavara, uusiutuvat vastaan uusiutumattomat luonnonvarat.

Huikarin näkemys toteutui. Puu nousi 2010-luvulla suomalaiseksi perusvoimaksi.

VELI POHJONEN

Koillis-Sanomat. Kolumni. 29.1.2014

Leave a Reply

You can use these XHTML tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <blockquote cite=""> <code> <em> <strong>