Muistio Pohjois-Karjalan kansanedustajille Joensuun yliopiston rehtorin järjestämässä tilaisuudessa 17.2.1992
paluu pääsivulle

Puuvoiman valtit: ympäristö ja työllisyys

 

Vallitsevan käsityk­sen mukaan pian käynnistyvällä ener­giapelin viimeisellä kierroksella ovat vastakkain ydin­voima ja kivihiili. Mutta ovat­ko ne todelliset vaihtoehdot? Kummallakin on rasitteena ylikäymätön ympäristöongelma: ydinvoimalla ikuiset jätteet, kivihiilellä ilmaston tukah­duttava hiilidioksidi.

 

Sekä ydinvoima että kivihiili ovat tuontitavaraa. Ydin­voiman­kin väitetty kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaa­nin. Tuote kypsytetään Suomes­sa, mutta raaka-aine on ostettava ulkomailta. Tuonnin varaan rakennettu talous ei ole kestävää, ei velkaantumisen eikä työllisyyden kannalta.

 

Puuvoima energiatalouden raskaassa sarjassa

 

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän ener­gia­ti­laston mukaan, vuodelta 1990, Suomen ener­giankulutuk­sesta ka­tetaan 14 prosenttia puulla. Puuvoima kuuluu maas­samme edel­leen energiatalouden raskaaseen sarjaan, sillä se jättää taak­seen sekä vesivoiman (9 prosenttia kulutuksesta), turve­voiman (4 %), kivihiilen (11 %) että maa­kaasun (7 %). Lähin puuvoiman kil­pai­li­ja on ydinvoima 15 prosentin ener­giaosuudel­laan.

 

Mistä saamme tämän päivän puuvoiman, mistä metsä­ener­gia koostuu? Enää vain murto-osa (noin viidennes) siitä saa­daan ta­van­omaisesta polttopuusta: haloista, pilk­keistä ja hakkees­ta. Valtaosan metsästä peräisin ole­vaa energiaa tuot­taa nyt metsäte­ollisuus.

 

Teollisuudessa metsäenergiaa saadaan kahta tietä. En­siksi erotel­tavat kuitupuun kuori ja sa­hauk­sen hylky­palat polte­taan nyky­ään tar­koin. Niistä saadaan noin vii­dennes puu­ener­gias­ta. Kuo­ren polton rat­kaise­mi­nen säh­kö- ja läm­pö­ta­loudelli­sesti te­hok­kaalla taval­la oli ­energian kansallis­ten säästötal­koi­den mer­kit­tä­vin saavutus 1980-luvul­la.

 

Toinen osa, yli puolet puuvoimaa saadaan sel­lunkei­ton palavista jäteistä: mustalipeästä ja sulfiit­tiliemestä. Sel­lun­keiton voi ajatella sarjaksi liuo­tuksia mil­lä pape­rin raa­ka-ai­neek­si mene­väs­tä selluloo­sasta ero­tetaan puuso­lu­jen tuki­aines, lig­niini. Lig­niini on lati­naa ja tar­koit­taa polttopuu­ta. Lig­nii­ni on puun energiapitoisin osa. Lig­niini antaa jätelie­mille nii­den hyvän poltto­arvon.

 

Sellun valmistus tarvitsee sähköener­giaa 700 kilo­wat­ti­tun­tia ton­nilta. Nykyaikaisen sellutehtaan oma, lig­niinipe­räi­nen sähkön­tuotanto ylittää tämän. Ylimääräinen sähkö myydään joko säh­köä tarvitsevalle paperikoneel­le tai valta­kun­nan verk­koon.

 

Raakapuuksi laskien puuvoimaksi muuntuu vuosit­tain va­jaa 20 miljoonaa kuutiota. Tai toisin sanoen: metsistämme vuo­sittain korjattavasta raakapuun virrasta (noin 50 miljoo­naa kuu­tiota) kaksi kolmasosaa jatkaa jalos­teina aineen vir­rassa: lau­toina, lankkuina, selluna, paperina, monen monina myynti­tuottei­na. Mutta yksi kolmasosa ja­los­tetaan energian vir­taan: sähkök­si, prosessihöyryksi ja läm­möksi.

 

Energiapuu runsain käyttämätön luonnonvaramme

 

Riittääkö puuta voimatalouteen, kun siitä ruvetaan jau­hamaan sähköä tositarkoituksella? Metsäntut­kimus­laitos sel­vitti 1980-lu­vun alussa paljon­ko vuotui­sissa, tasapainoi­sen raakapuun ky­syn­nän hakkuissa jää kor­jaamat­ta kuitupuuksi kelpaamatonta pien­puu­ta, väärää puulajia (haapaa, leppää ja pajua) ja hakkuu­täh­dettä. 1980-luvun alun arvio oli 40 mil­joonaa kuutiota vuo­dessa. Siitä on mahdollista korjata ai­nakin 15 miljoonaa kuu­tiometriä vuo­des­sa ny­kypäi­vän tek­nii­kalla.

 

1990-luvul­la tie­dämme, että Metsäntut­ki­mus­laitoksen arvio oli va­ro­vainen. Kun lasketaan yhteen nykyhakkuissa met­sään jäävä ener­giapuu ja osa elävän puuston 1980-luvun lopul­la löyty­nyttä li­sääntymää, käyttämättömäksi jääväksi energia­puuksi voi hy­vinkin laskea 20 mil­joonaa kuutiota vuo­des­sa. Suomen met­sissä odottaa korjaajaansa uudistuva energiavara, jonka ener­giapo­tentiaali on 3-4 ydinvoimalan luok­kaa.

 

Puus­to­pääomaan kajoamatta voisimme 1990-lu­vulla kak­sin­kertaistaa puuvoiman käytön 1980-luvun ta­sosta. Puu­voiman osuus energiakakussamme on mahdollista nostaa nykyi­sestä 14-15 prosen­tista 30:een. Siihen päästäisiin parissa­kymmenessä vuodessa, jos toimeen tartuttaisiin samalla mää­rätietoisuudel­le kuin tur­vevoimaan 1970-luvun alussa.

 

Energiapuu on runsain käyttämätön luonnon­varamme. Puu­voima on myös tulevaisuu­dessa­ suomalaista perusvoimaa; puu­voiman lisätuo­tanto ja hal­lit­tu käyttö ratkaisi­sivat energiaon­gelmam­me 1990-lu­vul­la, ja pit­källe 2000-lu­kua.

 

Puuvoimasta ei kasvihuoneilmiötä

 

Fossiilisen kivihiilen, maakaasun ja öljyn yletöntä polttoa pidetään syypäänä ympäristöämme uhkaavaan hallitse­matto­maan lämpötilan nousuun. Sitä seuraava kasvihuoneilmiö on ih­miskunnan suurin ympäristöhaaste jo 1990-luvun loppupuo­lella ja edel­leen 2000-luvulla.

 

Puuvoimalla on kasvihuoneilmiön torjunnassa eri­tyis­ase­ma. Puuta poltettaessa il­makehään karannut hiili­dioksidi nimit­täin palautuu metsiin pui­den kasvaessa.

 

Energiapuulla ei kiihdytetä kasvihuoneilmiötä. Uusim­mat tutkimukset päinvastoin osoittavat että maapallon vihreän biomassan viisas hoito: hyödyntäminen ja viljely on ihmisen ai­noa toteutet­tavissa oleva keino millä kasvi­huoneilmiöön voi vai­kuttaa vähentävästi, ei vain hidasta­vas­ti kuten esimerkiksi ydinvoiman käyttöönotolla.

 

Yhdysvaltain energiaministeriössä vertailtiin eri­lais­ten sähköjärjestelmien hiilidioksidin päästöjä kokonais­valtai­sella tavalla: päästöt laskettiin sekä voimalan raken­tamisesta, energiaraaka-aineen tuot­tamisesta että voimalan käytöstä. Kaik­kien laitosten rakentamisessa karkaa hiili­dioksidia il­make­hään sekä polttoaineista että sementistä (sement­tiin poltettu kalkki on eräs hiilidioksidin lähde).

 

Voimaloista, missä raaka-aine (kivihiili, öljy, maakaa­su, puu) poltetaan, hiilidioksidia pääsee runsaasti ilmakehään voimalan käydessä. Ydinvoimalas­ta, aurinkovoima­lasta ja tuuli­voimalasta ei käyttö­päästöjä koidu.

 

Merkittävä oli kuitenkin tutkijoiden havainto: jos aukeita maita viljellään energiametsiksi, hiiltä sitou­tuu uuteen metsä­alueeseen nopeammin kuin mitä saman metsä­alueen puu­ta polt­tava voimala päästää ilmakehään. Ener­giamet­sässä on hii­len nie­lu.

 

Hiilen nielu seuraa kahta ilmiötä. Kun aukea maa met­si­tetään, uuden metsäalueen keskikuutio nousee väistämät­tä jon­kin aikaa kunnes tasapainotila saavu­tetaan. Keskikuu­tion nousu­vai­heessa hiiltä sitoutuu puustoon. Näin par­haillaan tapahtuu Suomen metsissä.

 

Toinen osa hiilen nielua on maan alla. Kasva­essaan puun hie­nojuuret sitovat hiiltä huomattavia määriä. Jos maata ei muo­ka­ta, hienojuurten hiili säilyy maassa pitkään hajoamat­ta. 1980-luvun kasvifysiologinen tutkimus arvioi ilmiön mer­kit­täväk­si erityisesti silloin kun vil­jeltävä energia­puulaji on vesovaa. Vesametsästä korjataan vain kan­non yläpuolinen biomassa, metsä uudistuu vesoina eikä maata muokata ollenkaan.

 

100,000 työpaikkaa

 

Puuvoiman käyttö synnyttää työpaikkoja metsään, hake­puun kuljetukseen ja hakevoimalaan. Lisäksi tulevat kerran­nais­vaikutukset, muun muassa etevän tekniikan (high tech) biomassa­voimaloiden tutkimus-, kehitys-, rakennus- ja vienti­työhön. Jo nyt suomalaisia biomassaa polttavia katti­loita pidetään vienti­markkinoilla maailman parhaina.

 

Keskisuuressa hakevoimalassa syntyy 10,000 hakekuu­tiometrin (4000 kiintokuutiometriä) korjuuseen, kuljetukseen ja polttoon keskimäärin 36 työpaikkaa. Energiapuun hyödyn­tämisen ketju tehostunee käytännön myötä nykyisestään ainakin kaksinker­taiseksi. Siitä huolimatta 20 miljoonan energiapuun kiin­tokuutiometrin vuotuinen korjuu, kuljetus, käyttö ja kerran­naisvaikutus vastaa­vat noin 100,000 työpaikkaa.

 

Mitä olisi tehtävä?

 

Energiapuun menekki ja puuvoiman lisäkäyttö liitty­vät päätökseen kansantalouden energialinjoista. Miksi emme tuot­tai­si lisäener­giaamme koti­maiselle puulla kun meillä sitä on, nyt enemmän kuin koskaan ennen, aikana jolloin met­sää on osattu mi­ta­ta?

 

Kansalliseen energiapeliimme tarvitaan saas­teeton­, uu­dis­tuva, perustuotannon taas käynnistävä, työllisyyttä luova ja kansan­taloutta elvyt­tävä vaih­toeh­to. Se on ener­giapuu. Ener­giapelin viimeiselle kierrokselle ei tule pääs­tää muita vaih­to­ehtoja kuin ko­timainen puu­voima vas­taan ul­komaiset muut voi­mat.

 

Mitä olisi tehtävä lähitulevaisuudessa?

 

·         Lopetetaan viidennen ydinvoimalan tutkimus-, kehi­tys­- ja suunnittelutyö siltä osin kuin siihen käy­tetään bud­jettivaroja. Näin säästyneet varat ohja­taan puu­voi­man hy­väksi.

Perustelu: työllisyys, ulkomaanvelka ja ym­päristön hoito ovat puuvoiman lisäkäytön kannal­ta yli­voimaisen edullisia.

 

·         Saatetaan voimaan fossiilipolttoaineiden progres­sii­vi­nen rikinpäästömaksu. Hiilidioksidin päästö­maksu to­teutetaan EY-maiden rinnalla: samalla aika­taululla ja saman suuruisena.

Perustelu: runsas­rikki­set polttoai­neet ovat uhka metsiemme ter­veydelle, lisään­tyvä hiili­dioksidi on uhka koko maapallolle.

 

·         Rakennetaan Pudasjärvelle yhdistetty turve- ja ha­kevoi­mala. Siihen rakennetaan etevän teknologian monipolt­toainekattila (mieluiten paineistettu polt­to yhdistet­tynä täydelliseen rikin ja typen poiston savukaasuis­ta).

Perustelu: Pudasjärven voimalalla katetaan tämän vuosikymmenen lisäenergian tarve, biopolttoaineiden käytön etevään teknologiaan vien­tiin liittyvä käytän­nön kehitystyö voidaan toteut­taa vain riittävän suures­sa laitoksessa.

 

·         Aloitetaan vanhojen kivihiilivoimaloiden kattiloi­den uusinta monipolttoainekattiloiksi, tavoitteena vähit­täinen siirtyminen biopolttoaineisiin.

Perus­telu: Etelä-Suomen rannikkometsät ovat hapanlas­keumien eniten uhkaamia; Ruotsissa esimerkiksi Öre­bron moni­poltto­ainetta käyttävä voimala on tekninen osoitus siitä että kivihiilestä voi siirtyä vai­heittain bio­polttoainei­siin.

 

VELI  POHJONEN


paluu sivun alkuun     artikkeliluetteloon