Artikkeli on julkaistu Turun Sanomissa alakertana 3.2.1993
paluu pääsivulle

Saha ja biovoimala samalle tontille.

Voima- ja metsätaloutta kannattaa kehittää yhdessä

 

Samana viime marraskuun tiistaina (3.11.1992), kun Yhdys­vallat valitsi uuden presidentin, Suomen Eduskunta koeää­nesti ydinvoi­masta – ja hylkäsi sen. Ydin­voiman yl­lät­tävä kaa­tumi­nen viestii syvistä arvovalin­noista, ehkä syvem­mistä kuin tuon häm­mentävän äänestyk­sen yh­teydessä huomat­tiin­kaan.

 

Ympäristö painoi valinnassa pal­jon, enemmän kuin jau­het­tavan sähkön tur­piinihinta. Lisää ikuisia ydinjätteitä ei toivota 2000-luvun tule­vaisuu­teen. Eikä ympäris­tölle ylipään­sä enää haluta aiheuttaa ylisu­kupol­visia mul­lis­tuk­sia.

 

Voimain mittelössä olivat uusiutumattomien ydinvoi­man ja maakaasun lisäksi Suomen luonnonsuojeluliiton ener­gia­neuvos­ton sitke­ästi esillä pitämä uusiutuva vaihtoehto: puuvoima. Eni­ten ilmakehää saastut­tava kivi­hiili putosi kilvasta jo helmi­kuussa 1992.

 

Kansantalous ja työllisyys puoltavat kotimaista

 

Puuvoiman ja samalla koko kotimaisen met­sätalouden mer­kitys kansantaloudessa ko­rostui vuonna 1992 sitä mukaa, mitä enemmän velkaannuimme ulko­mail­le, mitä syvemmäksi la­ma paheni ja mitä korke­ammaksi työttö­myys nousi.

 

Vuo­sittain hankit­tavasta ja kulutettavasta energias­ta on jo yli 70 prosenttia ulko­mais­ta, joka on nykyään ostettava ul­komai­sella ve­lalla. Esimerkiksi vuoden 1991 ulkomai­sen energi­an ­las­ku teki 11,1 miljar­dia markkaa. Ja lähivuosien ener­gia­las­kut kasvavat, koska dollarin hinta nou­see.

 

Myös ulkomaisen perusvoimalan rakentaminen olisi ollut kansantalou­del­lemme raskas, noin 10 mil­jardia markkaa. Ulkomais­ta velkaa olisi siihenkin hankittava vähintään puolet, ta­val­la tai toisel­la.

 

Kansantalouteen kuuluu myös ympäristö. Selvä lin­jaus ko­timaisiin uusiutu­viin ener­giava­roihin, nimenomaan puu­voi­maan, piirtää Suomesta kuvaa kestävän kehityksen ja moniarvoisen met­sä­talou­den maana. Sen arvoa vientimme ja kansan­ta­loutemme tule­vai­suudelle ei ole vielä oivallettu.

 

Ydinvoiman valtiksi esitettiin viime hetkillä työlli­syys. Valtiksi se ei kuitenkaan riittänyt. Perus­voi­man kaikki vaih­toehdot kyllä lisäävät metal­li- ja rakennus­te­olli­suut­ta. Mut­ta voima­loiden rakentami­sen työllis­tä­vä vaiku­tus on sama, ra­ken­net­tiinpa sitten ydin-, kaasu-, kivi­hiili- tai ko­ti­maista voi­maa. Puuvoiman vaih­toeh­to työllis­tää eni­ten, sillä voimaloi­hin ei juuri tar­vi­ta ulko­mai­sia osia. Sitäpait­si kotimainen työl­listää jatku­vasti, koska polttoaine hanki­taan Suomesta.

 

Metsäntutkimuslaitoksen syyskuun 1992 selvityksen mu­kaan energiapuu työllistää pysyvästi 15,000 - 20,000 henkeä, jos puun käytön lisäys on 10 miljoonaa kuutiota vuodessa, eli saman verran mitä nykytekniikalla tarvitaan 1000 megawatin säh­köntuo­tantoon. Työpaikat ja­kaan­tuvat maatiloil­le, metsäti­loille, met­su­reille, urakoitsi­joil­le, konepajoille, tuotekehittelyyn, PKT- yrityksille, kauppaan ja koko ker­ran­nais­työpaikko­jen ket­juun.

 

Nykyhakkuissa puusta jää hakkuu­alalle mätänemään yli 40 pro­sent­tia. Hukkaosuus kasvoi koko 1980-luvun, ja se kasvaa edel­leen, koska kelvollisen ostopuun minimiläpimitta nousee ja puun vikaisuusehdot kiristyvät. Ensihar­vennusten puuta­kaan ei enää korjata siinä määrin kuin ennen. Metsäntut­kimus­lai­tos tote­si, että met­sissämme on vuo­sittain puuta varmuudella tar­jol­la ener­giakäyttöön ainakin tuo 10 miljoo­naa kuutiota.

 

Energiatavoitteiseen metsätalouteen

 

Puuvoima, jonka osuus maamme energiatarpeesta on 14 pro­senttia, on kytkeytynyt verkkomaises­ti metsäta­louteen ja met­säteollisuuteen. Metsäteollisuus tuli energiaverkkoon voimalla, kun se toteutti kansallisesti tärkeimmän energian säästöohjelman 1970- ja 1980-luvuilla. Kun sahat ja selluteollisuus kehittivät puu­jätteiden tarkan polton, metsäte­ollisuutemme muuntui keskei­sim­millä alueillaan ulkomaisen fos­siilienergian ostajasta koti­maisen energian myy­jäksi. Tämä yh­teys on perusvoiman kotimaisen ratkaisun avain.

 

Otettakoon kansantaloutemme tämän vuosikymmenen pääta­voitteeksi ta­lousmet­sien hakkuiden lisääminen – Metsä 2000 oh­jel­maa myötäil­len – 20 miljoonalla kuu­tiolla vuodessa. Puolet hakkuista, 10 miljoo­naa kuutiota voisi olla sa­hatuk­kia. Toiset 10 miljoo­naa kuu­tiota hakattaisiin kuitu- ja ener­giapuu­na, met­sänhoidol­li­sin perus­tein, Metsäntut­kimuslaitok­sen syksyn 1992 suosituksen mukaisesti. Metsien lisähakkuu (45 pro­sentin nousu) jakaantuu puun kasvattajille sekä yksi­tyis­metsiin että yhtiöiden ja valti­on metsiin, siinä suhteessa kuin puuvaramme ovat lisään­tyneet.

 

Ensimmäinen tavoite on keskeisin. 10 miljoonasta kuu­tiosta korjattua tukki­puuta sahataan vuodessa lautaa ja lank­kua yhteensä 5 miljoonaa sahakuu­tiota. Vaikka määrä voi tuntua suu­relta, li­säys ei ole metsä­taloudelle ylivoi­mai­nen. Sahatava­ran tuo­tanto nousee vain takai­sin vuoden 1980 tasol­le.

 

Tuo­tannon li­säyksen päätavoi­te on sahapuun jalostus maa­kuntien PKT-yrityk­sissä. Puun mekaaninen jalostus on maaseu­dun terveintä työllistämistä, sillä jo vanhastaan tiedetään, et­tä kai­kista metsä­teollisuuden lohkoista rahapanos sahaukseen ja puun mekaaniseen jalostukseen poi­kii työpaik­koina eniten. Sahaus ja höyläys eivät vaadi ul­ko­maista velkaa. Sekä sahatavaraa että sen ja­losteita voi nyt viedä ulko­mail­le entis­tä helpom­min, kun mar­kkaa on kellutet­tu ja dollarin arvo on nous­sut. Sa­malla saha­tu­kin ostohinta on laskenut.

 

Sahauksesta jää poltettavaksi 2 miljoonaa kiintokuutio­ta kuori- ja purujätettä. Sahauksesta jää myös pinta­haketta, yh­teensä 3 miljoonaa kiintokuutiota. Koska pintahake on sellunkei­ton parasta raaka-ainetta, se kannattaa ohjata sellu­tehtaa­seen.

 

Toinen tavoite on varautua rakentamaan jo 1990-luvulla 3 uutta sellu­tehdasta (Rauma, Kaskinen, Kajaani). Ne tarvitsevat raaka-ainetta yhteensä 8 miljoo­naa kuutiota vuodessa. Se saa­daan saho­jen pintahakkeena (3 miljoonaa) ja ensiharven­nusten kuitu­puu­na (5 miljoonaa kuu­tiota vuodessa). Uuden sukupolven sellu­teh­taat ovat voima- ja ympäristö­taloudel­le edul­li­sia. Ne raken­ne­taan sähkön tuotannoltaan yli­omava­raisiksi.

 

Kolmas tavoite on rakentaa ja uusia biopolttoaineella käyviä voimaloita maahamme. Niiden raaka-ainetta ovat sa­hoilta tuleva jäte (2 miljoo­naa) ja ensi­harven­nusten energiapuu (5 mil­joonaa kuu­tiota). Biovoima­lat tuotta­vat leiju­petitek­nii­kalla se­kä sähköä että lämpöä. Niissä on monipoltto­kat­tilat, joihin käy­vät kaikki kiinteät polttoaineet: kuori, pu­ru, hake, metsä­tähde ja turve.

 

Biovoima­loita on kahta kokoa. Pienemmän, Kuhmon mallin lämmön tuotto ohjataan sahapaikkakunnan kaukolämpöverk­koon. Suu­rem­mat bio­voima­lat ovat joko kaupunkien yh­teydessä, metsä­te­olli­suuden osa­na tai lauhde­voi­maloina maaseudul­la si­ten, että nykyi­sissä ja uusissa turve­voimaloissa voi polt­taa sekä tur­vetta että haketta.

 

Kuhmon etevä malli

 

Maakunnan mittakaavaan parhaiten sopiva puuvoiman taso on Kuhmon malli. Se on integroitu, pie­nen ja keskisuuren mit­ta­kaavan puu­n jalos­tus­laitos. Kuhmon mal­lin ydin on paikalli­nen saha, jonka sivu­tuotteet kuori (12 %) ja sahanpuru (13 %), ja­los­tetaan energiaksi. Sähköä saadaan 5 me­gawatin ja kaukolämpöä 13 megawatin kil­piar­volla. Sahaus­jä­tettä voi jatkaa metsä­hak­keella, tai turpeel­la kuten Kankaanpään uudessa voimalassa.

 

Kuhmon mallissa on se etu, että puun energiaosuus tuo­daan metsästä joka tapauksessa järeän sahapuun sivutuotteena. Van­han metsäsäännön mukaan puun korjuu on kuutiota kohti sitä halvem­paa, mitä järeämpää puuta hakataan. Kaup­pa- ja teolli­suusministeriön puun energiakäytön toi­mikunnan tuoreen mietinnön (1992) mukaan hal­vin­ta polttoainetta, 2 penniä kilo­wattitunti, tulee ­juuri sahateol­li­suudesta, sahaus- ja sellu­jät­teenä. Par­haimmillaan puupolttoaineen hinta on ollut vain puolet ki­vihii­len hin­nas­ta ja kol­mannes maakaasun hinnas­ta.

 

Kuhmon malli jo osoittaa, että puu- ja voimatalous kan­nat­taa yhdistää. Kun saha ja voimala käyvät samalla tontil­la, sa­ha pääsee eroon ennen hanka­lasta jättees­tään, ja saa siitä vielä kohtuullisen maksunkin. Voimala taas hyötyy siitä, että poltto­aineen virta on tasainen, ja polttoaine on kohtuuhin­tais­ta. Mitä pa­rem­min maa­kunnal­li­nen sahate­ollisuus voi, mitä enem­män saha­puuta korja­taan, sitä enem­män korjataan myös edul­lista energia­puuta.

 

Puun tuottaja taas hyötyy siitä, että hänen leimikol­laan on entistä useampi mahdollinen ostaja. Saha ja voimala yh­dessä voi­vat periaatteessa ostaa koko leimikon. Tuk­ki­puusta val­miste­taan sahatavaraa, kuitupuu ja pintaha­ke myydään edelleen sellu­teol­lisuudelle, sahausjäte jalos­tetaan sähköksi ja kauko­lämmök­si. Jos pintahakkeelle ei ole kysyntää selluteollisuudes­sa, hakkeen voi myydä ainakin voimalaan.

 

Kuhmon malli – piensahaus ja puusähkön sekä kaukolämmön tuotanto sahaus­jät­teestä ja metsähakkeesta – on kestävän metsä- ja voimata­louden ihanne maaseututaajamille ja niitä ympäröiville maatiloille ja muille metsätaloustuottajille. Raaka-aineet ja ener­gia, niiden jalostus ja myynti ovat maakunnan omissa käsis­sä. Työl­listävä vaikutus on pysyvä. Se on hajautunut monen amma­tin kes­ken koko maakuntaan. Kuhmon mallista on jo otettu oppia Kuusamossa, Ylivieskassa, Outokummussa ja Lieksassa. Puuvoima­loita on kaavailtu myös Varsinais-Suomeen.

 

VELI POHJONEN


paluu sivun alkuun     artikkeliluetteloon