Artikkeli / käsikirjoitus lähetetty Lapin Kansa –lehteen 4.1.1995
paluu pääsivulle

Metsätalouden merkitys korostuu yhä

 

Aina Alavetelin kappalaisen Antti Chydeniuksen ajoista, 1760-luvulta lähtien, maassamme on pohdittu kansakunnan vaurauden olemusta. Miten se syn­tyy, miten se lisääntyy ja miten se pysyy?

 

Jo varhain vaurau­den alkulähteeksi ymmärrettiin luonnonva­rat ja niiden kes­tä­västi korjattava kasvu, jota myös vuodentuloksi kutsutaan. Ennen Chydeniuksen aikaa vaurautta syntyi, kun vuodentulo maas­ta oli niin suuri, että se johti ylijää­mään. Ylijäämä oli leipäviljaa tai karjan viljaa.Niinä harvoina ylijäämän vuosi­na, kun oli mistä jakaa, myös sosiaalinen hyvinvointi li­sään­tyi­.

 

Chydeniuksen suuri oivallus oli vapauttaa ulkomaan kauppa. Kun hänen neuvo­aan seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta muistakin luonnonvaroista kuin leipäviljasta tai karjasta. Englantiin viety Kainuun ter­va oli lisääntyvän hyvinvoinnin perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatava­ra ohitti viennissä ter­van 1830-luvulla. Paperi ohitti sahata­varan 1930-luvul­la.

 

Chydeniuksen viitoittamaa kautta oli erityisesti 1800-luku, mutta kausi jatkui vielä pitkälle tämän vuosisadan puolelle ja aina 1960-luvulle asti. Metsän perustuotanto: tukki-, paperi- ja polttopuu olivat kansantalouden raaka-aine ja voimanlähde. Metsän vuodentulo, sen jalostus ja jalosteiden ulkomaan kauppa tekivät Suomesta länsimaisen hyvinvoinnin maan.

 

Halvan tuontiöljyn harha

 

1960-luvun alussa talouteemme otettiin uusi suunta, kasvutalouden suunta. Kasvutaloudeksi sanotaan aatetta, jonka mukaan lähes kaiken, mitä kansan­taloudessa voi mitata - kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön - piti kasvaa määrä­prosentti vuosittain. Kasvutalous opetti, että tuotannon ja kulu­tuksen prosenttiautomaatti johtaa kansantalouden pyörät kiihtyvään liikkeeseen. Se taas takaa täyden työllisyyden, vaurautta ja sosiaalista hyvinvointia jaettavaksi kansalaisille.

 

Kasvutalouden käyttövoimaa oli tuontiöljy. Halpa öljy vauhditti erityisesti raskasta, energiavaltaista teollisuutta.

 

Talous kyllä kasvoi koko 1960-luvun. Mutta halpa tuontiöljy oli väliaikainen harhakuva. Kun Lähi-Idän sota 1973 nosti öljyn hinnan, se sysäsi kansantalouden muutokseen, joka seu­raavan parinkymmenen vuoden aikana murensi kasvutalouden perustan.

 

Viimeistään 1990-luvun alkuun mennessä opimme, että meille kasvutalous ei ollut kestävää taloutta. Kasvutalouden perustan mureneminen vei meidät käsittä­mättömään lamaan, työttömyyden ennätyslukemiin ja yhä lisääntyvään ulkomaan velkaan.

 

Velkaa yli metsien arvon

 

Valtio velkaantui, kun kansantaloutemme ei pystynyt tuottamaan enää niin paljon, että kaiken kattava prosenttikasvu olisi kyetty ylläpitämään, niin että tulomme olisivat riittäneet kattamaan menot. Toki lamakauden velanoton taustalla on ajatus, että kun hyvä aika tulee, se tulee sellaisella voimalla, että voimme maksaa velkamme pois. Mutta jos hyvä aika ei tule entisin, kasvutalouden opein, pääsemmekö velastamme eroon?

 

Vuoden 1994 lopussa Suomi oli velkaa ulkomaille 260 miljardia markkaa. Velan suuruus on jo ylittänyt käsityskykymme. Velasta saa harmaan aavistuksen, kun sitä vertaa metsään.

 

Meillä on metsää 23,2 miljoonaa hehtaaria. Jos se kaikki olisi ulkomaan velan vakuutena, hehtaarin vakuusarvoksi tulee 11'200 mk. Näin laskien ulko­maan velka on jo ylittänyt met­siemme arvon. Metsähehtaarin keskihinta koko maassa on vain 10'000 mk, eikä vakuusar­voksi voine laskea kuin 6'000 mk hehtaarilta. Metsämme on pantattu kahteen kertaan valtion velan vakuudeksi.

 

Tai toisin laskien: loppuvuoden 1994 pystymyyntihinnoin metsiemme arvo, luonnonsuojelualueet mukaanlukien, on 239 mrd mk. Pysty­puilla voisimme maksaa 74 prosenttia velastamme. Velanmaksun loppu­tulos olisi tosin järkyttävä. Metsämme olisi aukeaksi hävitetty pienpuita myöten.

 

Kaikkia kansantaloutemme valintoja tulisi tarkastella entistä huolellisemmin vasten ulko­maan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämme­kö si­tä. Kaipaamme hankkeita, jotka luovat kansantalouteen tuo­retta rahaa. Tuoretta rahaa ei synny, jos rakennamme esimerkiksi teitä tai rautateitä.

 

Tuoretta rahaa syntyy vain hankkeissa, jotka luovat välittömästi uutta tuotantoa, ja jotka johtavat vientikauppaan. Talousmet­siemme lisään­ty­neiden puuva­rojen hyödyntä­minen on juuri täl­lai­nen hanke. Tuoreen rahan alkulähde on ilmai­nen aurinkovoima, millä metsämme kasvavat.

 

Puuta sekä jalostukseen että suojeluun

 

Suomen metsät täyttävät 1990-luvun alussa kestävän metsätalouden pääehdon: ne kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Runko­puuta kasvaa 80 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kasvu jakaantuu kolmeen osaan: 50 miljoonaa kuutiota hakataan, 5 kuolee luontaisesti ja 25 miljoonaa kuutiota jää ylikasvuksi.

 

Ylikasvun ansiosta metsissämme on nyt jaettavaa sekä teollisuudelle että metsien moninaisuudelle (pökkelöitymään, keloutumaan, maatumaan ja ruokkimaan pieneliöstöä). Voisimme esimerkiksi nostaa jalostukseen ohjautuvaa puuvirtaa 40 prosentilla, 70 miljoonaan kuutioon vuodessa. Ja samalla voisimme lisätä metsän moninaisuudelle jäävää puun kasvua 100 prosentilla, 10 miljoonaan kuuti­oon vuodessa.

 

Suomen maapinta-alasta on nyt eriasteisessa suojelussa 9,8 prosenttia. Jos tavoitteena on kansainvälinen kymmenysten periaate: kukin kansakunta varaa kymmenen prosenttia alueestaan tuleville polville, Suomi on kohta velvoitteensa täyttänyt.

 

Jos alatavoitteena on kymmenysten jakaminen kohtuullisen tasaisesti läpi maan, Lappi ainakin on jo osansa hoitanut. Lapin metsälautakunnan kuntien maapinta-alasta on jo yhteensä 30 prosenttia suojelussa, kun pohjoisimmat erämaatkin laskee mukaan. Koillis-Suomen metsälautakunnan alueella vastaava prosentti on kahdeksan ja Kainuussa kolme.

 

Metsän merkitys taloudessamme korostuu 1990-luvulla ja uudessa EU-tilanteessa entistä selvemmin. Euroopan Unionissa olemme bioyhteiskunta, joka saa voimansa ja raaka-aineensa metsän kasvusta.

 

Metsän kasvussa on edelleen vaurautemme alkulähde. Vauraus lisääntyy ja tuottaa ylijäämää sekä ulkomaan velan maksuun että kansalaisille hyvinvoinniksi, kun hyödynnämme ja jalostamme puuta entistä taitavammin, kestävän talouden periaattein ja ympäristömyötäisin menetelmin.

 

VELI POHJONEN


paluu sivun alkuun     artikkeliluetteloon