Artikkeli on julkaistu Hämeen Sanomissa alakertana 15.7.1997
paluu pääsivulle

Kasvihuoneilmiota ei pidä vähätellä

Päästöt kuriin biopolttoaineella

 

Kasvihuoneilmiöstä tuli huippupolitiikan aihe ensimmäisen kerran Rion ympäristökokouksessa 1992. Valtionpäämiehet pohtivat joukolla keinoja, joilla haitallisen hiilidioksidin päästöt vähenisivät. Keskikesällä 1997 New Yorkissa kokoontui Rion seurantakokous katsastamaan, mitä viidessä vuodessa on tapahtunut. Ainakaan länsimaat eivät voineet saavutuksillaan kehua. Päinvastaisista aikeista huolimatta hiilidioksidin päästöt nousevat jatkuvasti.

 

Hiilidioksidia on hengittämässämme ilmassa edelleen yllättävän vähän: tilavuudesta mitaten runsas prosentin kolmaskymmenesosa. Esimerkiksi suomalaisen olohuoneen täyttämästä ilmasta hiilidioksidia on vain parikymmentä litraa. Mutta vähäisyyttäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tehokaasu. Jo sen pieni lisäys saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä pidättävän kasvihuonelasin tavoin. Lisähiilidioksidin arvioidaan lämmittävän maapallon ilmastoa. Puhumme kasvihuoneilmiöstä.

 

Kasvihuoneilmiö jakaa tiedemiehet

 

Kasvihuoneilmiö on tiedemiehille vaikea ongelma, koska ilmiön koekenttänä on koko maapallo ja koejaksona joko vuosikymmen tai vuosisata. Ilmaston lämpeneminen jakaa tiedemiehet kahteen leiriin. Toiselle, hiilidioksidin päästöistä huolestuneelle leirille seuraavat näytöt riittävät. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus oli 260 miljoonasosaa (ppm) ennen nykyteollisen ajan alkua. Nykyinen pitoisuus on 362 ppm. Se on korkein tieteen toteama lukema  150'000 vuoteen. Vuosi 1996 oli maapallolla neljänneksi lämpimin vuodesta 1866 lähtien, kun tarkat lämpötilan mittaukset alkoivat. Kuluneen yli satavuotisen jakson 13 lämpimintä vuotta ovat sattuneet vuoden 1979 jälkeen. Jakson neljä lämpimintä vuotta olemme kokeneet 1990-luvulla.

 

Toiselle, hiilidioksidin päästöjä vähättelevälle leirille ilmastonäytöt eivät riitä. Erityisesti osa Yhdysvaltain tiedemiehiä katsoo säätilastoja tilastotieteen ankarimmasta kulmasta. Sen mukaan nykyvaihtelut mahtuvat vielä luonnon normaaliin menoon. Kyseessä olisi eräänlainen säiden diversiteetti eli ilmojen moninaisuus. Suomalainen epäilijä kuittaa säävaihtelun toteamukseen: vuodet eivät ole veljeksiä.

 

Vaikka tilastotieteen sataprosenttiset näytöt puuttuvat, jo kasvihuoneilmiön mahdollisuus on huolestuttava. Kasvihuoneilmiö on itse asiassa ihmiskuntaa 2000-luvulla uhkaavista ympäristövaurioista vakavin. Pääuhka ei ole kuitenkaan kesien ja talvien vähittäinen lämpeneminen, vaan maapallon ilmakehässä lisääntyvät hallitsemattomat häiriöt. Huolestuttavimpia ovat tropiikin tiheään asutuille seuduille iskevät pyörremyrskyt. Toinen uhka on Afrikan kuivuuskausien yleistyminen ja syveneminen.

 

Osa ihmiskuntaa – ehkä suomalainenkaaan – ei panisi pahakseen, vaikka kesät ja talvet vähän lämpenisivät. Kukaan ei kuitenkaan halunne pyörremyrskyjä ja kuivuutta. Ne iskevät todennäköisimmin tropiikin tiheään asuttuihin köyhiin maihin, tuhoavat koteja, aiheuttavat nälänhätää ja ylipäänsä lisäävät jo entuudestaan syvää kurjuutta. Siksi pääosa kansakuntia, erityisesti Euroopan Unionin maat, Suomi mukaan lukien, katsovat että ilmaston muutoksella ei kannata pelata. Näytöt riittävät.

 

Päästöjen supistamiselle paaluvuodeksi 1990

 

Loppuvuodesta 1996 Euroopan Unionin ympäristöministerit sopivat keskenään yhteisen päästötavoitteen. Paaluvuodeksi otettiin 1990. Unionin hiilidioksidin päästöjen on pudottava keskimäärin 15 prosentilla paaluvuoteen verrattuna. Aikaa on vuoteen 2010. Tavoite vaihtelee maittain siten, että esimerkiksi Saksa, Itävalta ja Tanska pudottavat päästöjään 25 prosenttia. Ranskalle ja Suomelle taas riittää paluu vuoden 1990 tasolle.

 

Keskikesällä 1997 YK:n päämajassa pidetyssä huipputason ympäristökokouksessa EU ehdotti koko maapallolle yhteistä 15 prosentin päästötavoitetta. Yhdysvallat empi edelleen ja piti tavoitetta liian kovana. Paitsi epäileviä tiedemiehiä maan vahva öljy-, kaasu- ja hiiliteollisuus haraavat sitovaa tavoitetta vastaan. Yhdysvaltain kanta on  merkittävä, koska se on suurin hiilidioksidin päästäjä. Paine yhteiseen sopimukseen on kuitenkin kova. Seuraavan kerran ilmastosopimusta hierotaan loppuvuodesta 1997 Japanin Kiotossa.

 

Kasvihuoneilmiön kannalta haitallisinta on fossiiliperäinen, maan- tai merenalaisista polttoaineista palanut hiilidioksidi. Kivihiiltä, öljyä ja maakaasua polttaessaan esimerkiksi Suomi päästi haitallista hiilidioksidia ilmakehään 53,1 miljoonaa tonnia paaluvuonna 1990. Parina lamavuonna, 1992-93, pääsimme paaluvuoden alle, mutta vuonna 1994 nousimme vastaavasti kaikkien aikojen ennätykseen, 57 miljoonaa tonnia. Suunta on jatkunut. Hiilidioksidin nousevat päästöt ovat seuraus erityisesti kivihiilen polton nopeasta lisääntymisestä.

 

Kivihiililaitokset päästivät 1990 hiilidioksidia 11 miljoonaa tonnia. Se on viidennes hiilidioksidin päästöistämme. Parina lamavuonna kivihiilen päästöt laskivat, mutta alkoivat sen jälkeen nousta. Vuonna 1996 nousua oli paaluvuoteen verrattuna jo 25 prosenttia.

 

Kivihiilestä pääsevä hiilidioksidi on ensi sijassa kaukolämmityksen ja toissijaisesti teollisuuden ongelma. Merkittäviä päästäjiä ovat Helsingin, Espoon ja Vantaan energialaitokset. Toinen kivihiilen polton keskittymä on Etelä-Suomen sisämaassa, Lahden ja Lohjan seuduilla. Voimateollisuus polttaa kivihiiltä myös vain sähköä jauhavissa lauhdevoimaloissa, esimerkiksi Meri-Porissa ja Inkoossa.

 

Pohjoismaissa kivihiilen korvaajaksi ovat tarjolla maakaasu ja energiapuu. Maakaasu tuntuu meille välittömältä valinnalta, sillä Etelä-Suomessa, nykyisten kivihiililaitosten liepeillä on jo maakaasun runkoverkko.

 

Hiilidioksidin päästöihin maakaasu on vain osaratkaisu, sillä päästöt eivät suinkaan häviä tyystin. Sen voi laskea vuotuisesta energiatilastosta. Esimerkiksi 1994 kivihiilen energiakäyttö vastasi 4,1 ja maakaasun 2,8 miljoonaa miljoonaa öljytonnia. Samana vuonna kivihiili päästi hiilidioksidia 14,1 ja maakaasu 5,7 miljoonaa tonnia. Maakaasun suhteellinen päästö oli 59 prosenttia kivihiilen päästöstä.

 

Hiilidioksidin päästöt putoavat nollaan, kun kivihiilen korvaa bioenergia. Meillä se tarkoittaa puuta. Toki puukin palaa hiilidioksidiksi, mutta se ei ole päästönä haitaksi. Puut tarvitsevat kasvaakseen juuri saman määrän hiilidioksidia, mitä ne palaessaan päästävät. Puun hiilidioksidi on kiertävää, eikä kertyvää kuten kivihiilellä. Puuvoima pitää ilmakehän tasapainotilassa.

 

Onneksemme puuvoiman raaka-ainetta Suomessa riittää. Sahojen pihat pursuavat kuorta, purua, losoa ja tasauspätkiä. Sellun keitosta tulee solkenaan kuori- ja prosessijätettä. Metsään jää hakkuukoneen uralle rytönä hakkuutähdettä ja pienpuuta. Lisää biopolttoainetta voimme viljellä muuten joutilaisuuteen vaipuvilla kesantopelloilla.

 

VELI POHJONEN

 


paluu sivun alkuun     artikkeliluetteloon