ETIOPIA PYRKII KÄÄNTÄMÄÄN NÄLÄLLE SELÄN

Etiopia lähes kolminkertaisti viljasatonsa 20 vuodessa. Maan kehno ruokaturva on kohentunut maauudistuksen ja oikein suunnatun avun ansiosta.

Euroopassa on ihmetelty Zimbabwen sekasortoista taloutta jo parikymmentä vuotta. Kaaoksen taustalla on maan pitkäaikaisen presidentin Robert Mugaben ajama epäonnistunut maauudistus.

Maan viljantuotanto on pudonnut. Vuonna 1985 Zimbabwe korjasi viljaa kolme ja puoli miljoonaa tonnia eli saman verran kuin Suomi. Vuosina 2008-2009 tuotanto oli laskenut vajaaseen miljoonaan tonniin vuodessa. Samalla väkiluku kasvoi, ja maan ruokaturva rapautui. Viljantuotanto henkeä kohti oli 390 kiloa vuonna 1985. Vuosina 2008-2009 ruokaturvan lukema oli enää 55 kiloa.

Afrikassa on kuitenkin maita, joissa maauudistus on onnistunut. Niissä ruoantuotanto on noussut, ja toistuvan nälänhädän uhka on loitontunut. Paras esimerkki on Afrikan sarvessa sijaitseva Etiopia.

Nälänhätä herätti

Kuluvan kesän ja syksyn lisäksi nälänhätä on koetellut Etiopiaa muulloinkin. Ankarimmillaan se oli vuonna 1984, jolloin miljoona nälkiintynyttä viljelijää lapsineen jätti kotipeltonsa ja lähti vaeltamaan kohti kaupunkeja. Ulkomaiden antama hätäapu pysäytti heidät pakolaisleireihin. Hätä poistui, tosin vain tilapäisesti.

Etiopian silloinen ruokaongelma ei johtunut yksin vähäisistä sateista. Kuivat jaksot ja sadejaksot ovat vuorotelleet jo vuosisatoja. Ongelma oli se, ettei maatalous tuottanut riittävästi ylijäämää hyvinäkään sadevuosina.

Ennen vuoden 1984 nälänhätää Etiopia oli saanut maatalouden kehitysapua. Ruotsi, joka oli itsekin ruoan ylituottaja, oli Etiopian pääneuvonantaja. Silti kehitysavun alkuvuosikymmenten tulokset jäivät laihoiksi. Etiopian maatalous oli romahtanut jo 1974, jolloin marksilainen kapinallinen Mengistu Haile Mariam oli astunut valtaan ja kansallistanut maaomaisuuden.

Yhteisomistuksessa peltojen tuottavuus kääntyi laskuun.

Mengistu osoittautui sittemmin diktaattoriksi. Kun hänet syrjäytettiin vuonna 1991, Etiopiassa virisi toive, että maatalous alkaa tuottaa. Valtaan astui Meles Zenawin johtama hallitus, joka ei pystynyt heti ratkaisemaan maakysymystä. Pellot pysyivät tiukasti valtiolla.

1600-luvun oivallus ajankohtaistuu

Brittiläinen 1600-luvun ajattelija John Locke kirjoitti ensimmäisenä, että kansakunnan maatalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Hänen mielestään viljelijäperheen tulee omistaa maansa, mutta enintään sen verran kuin perhe pystyy itse hoitamaan.

Locken oivallus tuntuu länsimaissa itsestään selvyydeltä. Se on tulossa ajankohtaisemmaksi myös tämän päivän kehitysmaissa.

Maailmanpankin talousasiantuntijat vertailevat kehitysmaiden maataloutta ja ruokaturvaa työkseen. He ovat erityisen kiinnostuneita kehitysmaista, jotka olivat aikaisemmin köyhiä, mutta joiden maatalous tuottaa nykyisin ylijäämää. Esimerkiksi Etelä Koreassa ja Thaimaassa maatalous perustuu perheeseen, ja niissä maatalouden tuotanto on ylijäämäinen. Perhetiloilta kumpuava yksityisyrittäjyys selittää myös näiden maiden muuta talouskasvua.

Maailmanpankki löysi yllin kyllin esimerkkejä maista, joissa valtio omistaa maan mutta maatalous ei tuota riittävästi edes omalle väestölle. Näitä köyhiä maita on etupäässä Afrikassa.

Perulainen taloustieteilijä Hernando de Soto osoitti 1990-luvulla, että Locken ajatuskulku pätee edelleen ja myös kehitysmaissa. Maan perheomistuksella, maatalouden ylijäämällä ja köyhyyden poistamisella on yhä tavoittelemisen arvoinen kolmiyhteys.

Hän selitti, että vapaassa maailmassa maatalous tuottaa kansantaloudelle ylijäämää vasta silloin, kun viljelijä voi tehdä pitkäaikaisia ja ylisukupolvisia sijoituksia omaan maahansa ja sen tulevaan kasvuun. Näin tapahtuu, kun viljelijällä on vähintään maakirjalla osoitettu varmuus siitä, että maa pysyy hänen ja hänen perillistensä hallinnassa.

Maatalouden tuottavuus kasvaa edelleen, jos viljelijä saa maakirjaansa vastaan kohtuukorkoista ja pitkäaikaista lainaa. Ruoantuotannossa alkaa syntyä ylijäämää, kun viljelijän on myytävä säännöllisesti tuottamaansa ruokaa, jotta saisi lainansa hoidetuksi. Ylijäämävilja vaihdetaan perheen tarvitsemaksi rahaksi. Myyty ruoka kulkeutuu kaupan portaissa maata omistamattomalle kaupunkilaisväestölle.

Kun maatalousväestön osuus on yli 80 prosenttia, köyhyyden poistaminen alkaa ruoan tuotannosta. Ylijäämä luo jakamista. Afrikassa se merkitsee nälkärajan ylittämistä, mikä on ensisijainen tavoite. Vasta ylijäämän turvin voi syntyä sosiaalista hyvinvointia.

Etiopia muutti suuntaa

Etiopian pääministeri Meles Zenawi kiinnostui Hernando de Soton opeista niin, että kutsui hänet neuvonantajakseen 2000-luvun alussa. Zenawi oli huolestunut maansa viljasadoista ja alati uhkaavasta nälänhädästä. Hän on vasemmistotaustainen eikä halunnut, että maahan leviäisi Etelä-Amerikan maissa yleistynyt suurmaaomistus.

De Soto sai taivuteltua pääministeri Zenawin maauudistuksen perhepohjaiseen kompromissiin. Siinä pienviljelijä saa elinikäisen hallintaoikeuden viljelemäänsä maahan, ja hänen kuoltuaan hallinta siirtyy aviopuolisolle tai rintaperillisille. Tilaa tai sen osaa ei saa myydä ulkopuoliselle.

Hallintansa vakuudeksi viljelijä saa yksinkertaisen maakirjan, jossa on kartta hänen tilastaan ja rajanaapureistaaan.

Maauudistus käynnistyi vuonna 2002. Hallintaoikeuksia alettiin jakaa ripeästi, ja vuonna 2008 maakirjan oli saanut jo 6,3 miljoonaa etiopialaista pienviljelijää eli noin puolet pientiloista.

Etiopia on saanut länsimaista kehitysapua maanmittaukseen, peltopalstojen kartoitukseen, maakirjojen painantaan ja maarekisterin ylläpitoon. Ruotsi oli yksi keskeisistä avunantajista. Suomi jatkaa ja laajentaa samaa kehitystä tänä vuonna alkavalla hankkeella.

Ruokaturva paranee

Hernando de Soton ennustuksen mukaan maaudistus lisää Etiopian viljasatoa. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n hätäavun varoitusjärjestelmä on seurannut viljasadon kehitystä tarkasti vuodesta 1993, jolloin pohjoinen Eritrea irtaantui Etiopiasta.

Etiopian vuotuinen viljasato oli seitsemän miljoonaa tonnia vuonna 1993. Viime vuonna se oli vajaat yhdeksäntoista miljoonaa tonnia eli lähes kolminkertainen.

Vuonna 1993 etiopialaisia oli 54 miljoonaa, viime vuonna jo 88 miljoonaa. Viljantuotanto kasvoi kuitenkin väkilukua nopeammin. Ruokaturvaa kuvaava henkeä kohti laskettu vuotuinen viljasato oli 131 kiloa vuonna 1994 ja 214 kiloa vuonna 2010.

Onnistunut maauudistus ja oikein kohdennettu maatalouden kehitysapu ovat yhdistelmä, joka tuotti tulosta. Etiopian esimerkki osoittaa, että afrikkalaisen köyhän, nälänhädän uhkaaman maan kehitys on mahdollinen kääntää nousuun.

Samaa mallia kaipaa Zimbabwekin, kunhan sen sekasortoinen poliittinen tilanne rauhoittuu.

*****

Julkaistu Kehitys-lehdessä 23.9.2011.